Siirry sisältöön
EU-hankkeet tutuiksi

EU-hankkeet tutuiksi: Laurin koulussa demokratiaa tehdään näkyväksi arjessa

Mynämäen Laurin koulussa toteutettu Erasmus+ -hanke Demokratiaa lähellä ja kaukana (1.9.2024 – 28.2.2026) on vahvistanut oppilaiden osallisuutta, tehnyt demokraattista päätöksentekoa tutuksi ja lisännyt kansainvälisyyttä. Hankkeessa demokratiaa ei tarkastella vain oppikirjoista, vaan sitä tehdään näkyväksi koulun arjessa, oppilaskunnan toiminnassa, kansainvälisessä liikkuvuudessa ja kohtaamisissa eri maiden oppilaiden ja instituutioiden kanssa.  

Laurin koulun Erasmus+ -rahoitteiselle hankkeelle asetettiin kolme keskeistä tavoitetta: oppilaiden osallisuuden vahvistaminen koulun arjessa, tiedon kerääminen ja välittäminen demokraattisesta päätöksenteosta eri hallinnon tasoilla sekä demokraattisen päätöksenteon ja vaikuttamisen kehittäminen koulussa.  

Laurin koulun rehtori Raisa Pohjanpiirin mukaan hankkeen taustalla oli havainto siitä, että oppilaiden osallisuutta tulee vahvistaa jo kouluissa. 

”Esimerkiksi tutkimuksissa tulee esiin, kuinka lapsia ei Suomen perusopetuksessa osallisteta tarpeeksi. Tällä hankkeella on pyritty nimenomaan siihen, että oppilaat ymmärtävät voivansa vaikuttaa omaan ympäristöönsä ja asioihinsa jo nyt, eivät vasta aikuisina”, Pohjanpiiri kertoo. 

Oppilaat San Martín de la Vegan kaupungintalolla keskustelemassa paikallisten toimijoiden kanssa. Vierailun aikana oppilaat haastattelivat edustajia muun muassa kunnallisesta päätöksenteosta ja tarkastelivat demokratian toteutumista paikallisella tasolla. Kuvaaja: Virpi Hatakka

Demokratia osaksi koulun arkea 

Hankkeessa demokratia tuotiin konkreettisesti lähelle oppilaita. Laurin koulussa on järjestetty esimerkiksi varjovaaleja, oppilaskunnan toimintaa on kehitetty aktiivisesti ja oppilaita on osallistettu erilaisten kyselyjen ja keskustelujen kautta. Oppilaat ovat saaneet itse pohtia muun muassa sitä, mitä demokratia heille tarkoittaa. 

Kieltenopettaja ja hankkeen projektivastaava Virpi Hatakan mukaan oppilaiden käsitys demokratiasta on hankkeen aikana syventynyt. 

”Aluksi demokratia nähdään usein vaaleina ja aikuisten päätöksentekona. Kun sitä avataan ja tuodaan näkyväksi arjen tasolla, oppilaat huomaavat, että he voivat vaikuttaa jo nyt koulussa”, Hatakka kuvaa. 

Hankkeen aikana oppilaiden käsitys demokratiasta laajeni ja sen koettiin tarkoittavan muun muassa mahdollisuutta osallistua yhteisiin päätöksiin, yhdenvertaisuutta ja sananvapautta. Samalla tunnistettiin konkreettisia vaikuttamisen kohteita, kuten kouluruoka, välitunnit, puhelimen käyttö sekä koulun tapahtumat. Osa oppilaista nosti esiin myös laajempia teemoja, kuten ilmastonmuutoksen ja yhdenvertaisuuden kysymykset.  

Oppilaat osallistuivat muun muassa roolipeliin, jossa he suunnittelivat uuden päätöksentekoelimen, neuvottelivat enemmistöhallituksen muodostamisesta ja laativat koululle demokratiakyselyn. Kuvaaja: Virpi Hatakka.

Kansainvälisyys tuo uusia näkökulmia 

Keskeinen osa hanketta oli kansainvälinen yhteistyö, jonka puitteissa toteutettiin oppilasliikkuvuuksia Saksaan, Espanjaan ja Ranskaan sekä opettajien job shadowing -jaksoja. Matkoilla oppilaat ovat tutustuneet paitsi kohdemaiden kulttuureihin ja kouluihin myös demokraattiseen päätöksentekoon käytännössä. Oppilaat ovat vierailleet ja käyneet keskusteluja esimerkiksi kunnan- ja kaupungintaloilla ja suurlähetystöissä.  

Matkat tarjosivat oppilaille mahdollisuuden tarkastella sekä muita maita että Suomea uudesta näkökulmasta.  

”Opintomatkoilla oppilaat huomaavat, että vaikka maat ovat erilaisia, monet demokratian perusasiat ovat samoja. Samalla tulee näkyväksi, että vaikuttamisen mahdollisuudet voivat näyttäytyä eri maissa erilaisilta. Olen myös huomannut, että oppilaat ymmärtävät, että ulkomailla he edustavat itseään, kouluaan ja Suomea samanaikaisesti. Se on heille tärkeä kokemus”, Hatakka sanoo. 

Kansainvälinen toiminta on lisännyt myös oppilaiden kiinnostusta kieliin. Laurin koulussa hankkeen on nähty vaikuttaneen myönteisesti kielivalintoihin: esimerkiksi saksan ja espanjan ryhmiin on tulossa oppilaita aidosti omien ensisijaisten valintojensa pohjalta. Tämä on koulun näkökulmasta merkittävä tulos aikana, jolloin kielten opiskelun väheneminen huolestuttaa monilla paikkakunnilla. 

Oppilaat tutustumassa Móstolesin kaupungintalon toimintaan Espanjassa. Kuvaaja: Virpi Hatakka

EU-rahoitus mahdollistaa toiminnan 

Pohjanpiiri ja Hatakka korostavat, että toiminta tässä laajuudessa ei olisi mahdollista ilman Erasmus+ -rahoitusta. 

Pohjanpiirin mukaan EU-rahoitus on koko toiminnan edellytys tässä mittakaavassa. Koulun budjetti ei mahdollista vastaavaa kansainvälistä toimintaa, eikä oppilasliikkuvuus ulkomaille olisi mahdollista ilman hanketukea. 

Laurin koulussa toivotaan, että työ saa jatkoa myös tulevaisuudessa. Uusi Erasmus+-hakemus on jätetty 19.2.2026, ja tavoitteena on kehittää edelleen erityisesti oppilaskunnan toimintaa, osallisuutta ja hyvinvointia. Vaikka rahoituspäätökset vaikuttavat toiminnan laajuuteen, hankkeessa syntyneitä käytäntöjä aiotaan jatkaa joka tapauksessa osana koulun arkea. 

”Tarkoitus on jatkaa joka tapauksessa, vaikka rahoitusta ei tulisikaan. Tästä on tullut osa meidän koulumme toimintaa”, Pohjanpiiri sanoo. 

8.-luokkalaiset oppilaan suunnittelemat edustuspaidat päällään. Kuvaaja: Virpi Hatakka

Lisää tietoa

Hankkeen nimi: Demokratiaa lähellä ja kaukana  

Toteutusaika: 1.9.2024–28.2.2025 

EU-rahoitus: Erasmus+ 

Hankkeen toteuttaja: Laurin koulu (Mynämäki)

Hankekumppanit: Colegio Vegasur, San Martín de la Vega (Madrid, Espanja), IES Antonio Gala, Móstoles (Madrid, Espanja), Sachsenwaldschule/Reinbek Gymnasium, Reinbek (Hamburg, Saksa), Collège Sacré-Coeur, Péronne, Ranska ja job shadowing -kouluna Mittelschule Mattersburg, Itävalta

Hankemaat: Suomi, Espanja, Saksa, Ranska

Hankkeen kokonaisrahoitus: 53 000 €

Pääkuvan kuvaaja: Virpi Hatakka