EU-hankkeet tutuiksi: tExtended – tekstiilinkierrätyksen eurooppalainen kestävä ekosysteemi
Uuden tekstiilin tuotantoon vaaditaan valtava määrä vettä, ja uusien vaatteiden massatuotantoon keskittyvän pikamuodin suosiminen on kasvattanut tekstiilijätteen määrää globaalisti. Loppuvuodesta 2022 alkanut Horisontti Eurooppa -rahoitteinen tExtended-hanke pyrkii vastaamaan tekstiilijäteongelmaan kehittämällä tekstiilikierrätyksen yleiset ja yhtenäiset eurooppalaiset suuntaviivat.
tExtended-hankkeen tavoitteena on saada aikaan yleissuunnitelma ja malli kestävälle eurooppalaiselle tekstiilien ekosysteemille sekä luoda ratkaisuja vihreään ja digitaaliseen siirtymään kasvattaen samalla tekstiilialan kilpailukykyä ja resilienssiä. Hankkeen kehyksenä toimii EU:n tekstiilistrategia, joka määrittelee toimenpiteitä kestävämpään tekstiiliteollisuuden tulevaisuuteen.
Hanke on todella ajankohtainen myös komission heinäkuussa 2023 julkaiseman jätepuitedirektiivin uudistusehdotuksen takia. Uudistuksen myötä EU:hun kaavaillaan tekstiilien tuottajavastuuta, jonka tavoitteena on lisätä tekstiilien kierrätysastetta Euroopassa ja luoda markkinoita uudelleenkäytölle.
15 miljoonan euron ja 20 hankepartnerin laajuinen hanke yhdistää monitieteistä osaamista tutkimuslaitoksista aina konerakennusyrityksiin ja kutomoihin. Teknologian tutkimuskeskus VTT toimii hankkeen koordinaattorina, ja muita suomalaisia toimijoita hankkeessa ovat Lounais-Suomen Jätehuolto sekä Rester Oy. Haastattelimme Resterin tuotekehityspäällikkö Kirsi Jaakkolaa hankkeesta ja yrityksen roolista siinä.
Rester Euroopan edelläkävijänä
Rester Oy on pieni paimiolainen yritys, mutta tekstiilikierrätyksessä edelläkävijä, sillä yritys omistaa ainoana alan toimijana Pohjoismaissa tekstiilin mekaanisen avauslinjaston. Avauslinjastolla tekstiilit avataan kuiduiksi, jotka voidaan kierrättää edelleen uusiksi tuotteiksi. Yritys kierrättää pääosin teollisista lähteistä tulleita yritystekstiilejä takaisin kuiduksi.
Rester pyrkii toiminnassaan ’upcycling’-kierrätykseen, mikä tarkoittaa, että kuitu päätyy takaisin yhtä hyvään käyttöön kuin se oli uutena tai sille löytyy mahdollisimman hyvä jatkokäyttötarkoitus. Parhaimmillaan kuitu päätyy takaisin vaatteeksi. Periaatteessa vaatetta voisi nykyisellä teknologialla kierrättää uudelleen noin kolme kertaa. Suuri osa kierrätetystä materiaalista päätyy huovaksi, jota käytetään esimerkiksi äänenvaimennukseen tai komposiitiksi eli vahvikeaineeksi materiaaleihin.
Monet alan toimijat ovat käyneet tutustumassa Resterin avauslinjastoon, ja avauslinjastoja tulee varmasti jatkossa lisää kierrätyssääntöjen tiukentuessa. Tällä hetkellä Rester on kuitenkin haluttu yhteistyökumppani Euroopan tekstiilinkierrätyksessä ja uusiokäytössä.

tExtendedin tavoitteena eurooppalainen yhtenäinen kierrätyssuunnitelma
tExtended hankkeella on kunnianhimoinen tavoite: vähentää tekstiilijätettä 80 prosentilla uudenlaisen tietopohjaisen mallin avulla. Lähtötilanteessa vain 1 prosentti tekstiilistä kierrätetään uusiotekstiiliraaka-aineena.
Lopullisen suunnitelman kehittäminen on alkanut hankkeessa käsitteellisen kehyksen hahmottamisella, johon osallistuvat hankepartnereista pääasiassa tutkimuslaitokset. Tätä kehystä testataan ensin pienessä mittakaavassa laboratoriossa, jonka jälkeen se viedään laajemman skaalan testaukseen hankkeen yritystoimijoille.
Rester on mukana tässä hankkeen jälkimmäisessä vaiheessa eli demonstraatioissa. Lisäksi yritys on mukana lajittelun parannuksessa, jossa kehitetään linjaston lajittelua niin, että eri kuitujakeet lajitellaan erikseen. Tämä helpottaisi tulevaisuudessa kuidun jatkokäsittelyn mahdollisuuksia. Lisäksi Rester on hankkeen kautta pyrkinyt kehittämään mahdollisimman pitkää kuitua yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon sekä PurFin-kuitukierrätysyrityksen kanssa. Pidempi kuitu tarkoittaa laadukkaampaa lankaa, joka puolestaan pidentää vaatteen käyttöikää ja kierrätettävyyttä.
Jaakkolan mukaan hankkeesta on ollut suurta hyötyä, sillä yritys on kasvattanut verkostojaan Euroopassa. Hankkeen kautta on päästy kasvattamaan myös yrityksen sisäistä tietotaitoa. Rester on houkutteleva toimija tekstiilinkierrätyksen alalla, ja yritystä on pyydetty mukaan useisiin hankkeisiin. Pienellä yrityksellä ei kuitenkaan löydy resursseja lähteä mukaan kaikkiin hankkeisiin, ja ennen hankkeeseen lähtemistä onkin tehtävä tarkat kustannus-hyötyarviot. Yhteistyö alalla on kuitenkin hyvin tärkeää, ja Jaakkola uskoo, että nykyinen hanke poikii edelleen jatkotyötä tulevaisuuteen.
Haasteita digitaalisen tuotepassin toteuttamisessa
Hankkeessa tekstiilien keräys-, hyödyntämis- ja kierrätysprosessit yhdistetään digitaalisiin työkaluihin, jotka tukevat tavoitetta tekstiilien kestävälle kiertokululle. Lopputuotteena hankkeessa valmistuva digitaalinen tuotepassi tavoitteleekin sitä, että kaikkien tekstiilien ja vaatteiden kuitu olisi tulevaisuudessa jäljitettävissä.
Jaakkolan näkökulmasta tekstiilien alkuperän jäljitettävyys ja datan kirjaaminen on käytännössä usein haastavaa. Vaikka esimerkiksi puuvillan alkuperä olisi selvitettävissä avaukseen asti, kierrätyksessä tulisi käsitellä vain yhtä vaatetyyppiä kerrallaan, jotta kuidut eivät sekoitu ja tuotetieto katoa. Tämä kuitujen ja sekoitemateriaalien määrä on haaste myös Resterillä, vaikkakin B&B-kentässä toimiessa materiaalivalikoima on kuluttajatekstiilejä pienempi.
Haasteita hankkeen tavoitteiden saavuttamiseen luovat myös uusien ja kierrätettyjen raaka-aineiden markkinahinnat. Puhdas raaka-aine, kuten polyesteri ja puuvilla, on melko edullista – kun taas kierrätetylle vaatteelle kertyy hintaa keräys-, lajittelu- ja kuljetuskustannuksien myötä.
Tähän kilpailukyvyn parantamiseen Jaakkola näkee ratkaisuna asennemuutoksen luomisen niin, että yritykset näkisivät markkinoinnin ja ympäristön kannalta omana hyötynään käyttää enemmän kierrätyskuituja. Tuottajavastuun kautta tilanne tulee parantumaan, ja isoimmat yritykset ovat jo alkaneet kartoittaa mahdollisuuksiaan olla mukana vihreässä siirtymässä nykyistä aktiivisemmin.
Lisää tietoa
Hankkeen nimi: tExtended – Knowledge Based Framework for Extended Textile Circulation
Hankekoordinaattori: Teknologian tutkimuskeskus VTT
Hankekumppanit:
AIMPLAS
CITEVE
Greenway Logistics
Lounais-Suomen Jätehuolto
NARA-SK
Soprema
Utexbel
Carr Communications
ERT
INESC TEC
MTEX
Rester
Tally Weijl
Centexbel
Green Liberty
Kringloopwinkel
PurFi Belgium
RISE
Têxteis JFA
Rahoitusohjelma: Horisontti Eurooppa
EU-rahoitus: 12 345 596,00 €
Resterin rahoitusosuus: 566 000 €
Toteutusaika: 12/2022-11/2026
Hankkeen verkkosivut: Home Page | textended.eu