Siirry sisältöön
Uutiset

Eurooppa-toimiston harjoittelija esittäytyy

Hei!

Olen Viola ja aloitin tällä viikolla harjoittelun Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimistossa. Olen niin sanottu paljasjalkainen varsinaissuomalainen, sillä olen alun perin kotoisin Loimaalta. Opintoni veivät minut Turkuun, ja opiskeluvuosien myötä Turusta tuli minulle toinen rakas kotikaupunki. Työskentely Varsinais-Suomen ja Turun alueen edunvalvonnan parissa tuntuukin luontevalta sekä tärkeältä.

Opinnot tulivat päätökseen keväällä, kun valmistuin valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenani valtio-oppi. Graduni käsitteli EU-valtioiden harjoittamia sijoittajien kansalaisuus- ja oleskelulupaohjelmia eli sijoitusperusteisen maahanmuuton ilmiötä. Tutkin gradussani aiheeseen liittyvien Euroopan parlamentin täysistuntokeskustelujen argumentaatiota. Sivuaineina olen opiskellut kestävää kehitystä, poliittista historiaa sekä italian kielen opintokokonaisuuden.

Nyt siirrynkin vastavalmistuneena innolla uusiin haasteisiin aloittaessani mielenkiintoisen kuuden kuukauden mittaisen harjoittelujakson Eurooppa-toimistolla. Työskentelyni tulee syksyn ja alkuvuoden aikana painottumaan erityisesti toimiston viestintään eli esimerkiksi uutiskirjeeseen, nettisivuihin sekä sosiaaliseen mediaan. Odotan innolla mahdollisuutta työskennellä ajankohtaisten kysymysten ja niistä viestimisen parissa. Harjoittelu tulee varmasti olemaan myös opettavainen näköalapaikka EU:n toimintaan ja erityisesti alueiden rooliin EU-tasolla.

Minulla on jo hieman aikaisempaa kokemusta ulkomailla asumisesta ja työskentelystä, joten uskon viihtyväni hyvin Brysselin kansainvälisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä. Olen aiemmin ollut suurlähetystöharjoittelussa Kyproksella sekä Erasmus-vaihdossa Italiassa. Pidän junamatkailusta ja saavuinkin Brysseliin hieman epätavalliseen tapaan eli maata pitkin Suomesta. Toiveenani olisi ehtiä pendelöidä hieman enemmänkin tulevien kuukausien aikana ja tavoitteena olisi käydä viikonloppuisin tutustumassa myös muihin lähellä oleviin kaupunkeihin. Toki voin myös jo muutaman päivän perusteella sanoa, että eloisassa Brysselissäkin riittäisi nähtävää varmasti koko harjoittelun ajalle!