Koheesiopolitiikan tilannekatsaus
Komission alue- ja kaupunkipolitiikasta vastaava pääosasto DG Regio julkaisi 27.3. yhdeksännen koheesiokertomuksen, joka tarkastelee aluekehityksen tilaa eri puolilla Eurooppaa ja antaa eväitä tulevan 2028–2034 rahoituskauden valmisteluun. Koheesiokertomuksen anti oli keskiössä myös 11.–12.4. Brysselissä järjestetyssä koheesiofoorumissa.
EU:n koheesiopolitiikan, tai alue- ja rakennepolitiikan kuten Suomessa ennemmin sanotaan, tavoitteena on tasata Euroopan alueiden välisiä taloudellisia ja sosiaalisia elintasoeroja ja lisätä yhteenkuuluvuutta, ns. koheesiota. Koheesiopolitiikan alaisia rahoitusohjelmia ovat esimerkiksi Euroopan alue- ja kehitysrahasto (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto (ESR), alueiden välisen yhteistyön ohjelmat (Interreg) sekä Euroopan kaupunkialoite ja sen alainen Innovative Actions -ohjelma. Koheesiopolitiikan budjetti kattaa tällä hetkellä noin kolmasosan EU:n kokonaisbudjetista.
Koheesiopolitiikan erityislaatuisuus piilee siinä, että se perustuu ns. kumppanuusperiaatteeseen ja jaettuun hallintomalliin, jossa alueille eli Suomen tapauksessa maakunnille on annettu toimivaltaa päättää rahoitettavista hankkeista. Alueen omista lähtökohdista nousevat tarpeet ovat siis koheesiopolitiikan keskiössä.
Koheesiokertomuksen pääviestit
Komissio julkaisee säännöllisesti koheesiopolitiikan saavutuksia ja haasteita käsittelevän koheesiokertomuksen. Maaliskuun lopussa julkaistun 9. koheesiokertomuksen sanoma on, että koheesiopolitiikka on edistänyt onnistuneesti jäsenmaiden keskinäistä sosiaalista ja taloudellista lähentymistä.
Onnistumisiin voidaan laskea mm. se, että vuonna 2004 unionin jäseniksi tulleiden jäsenmaiden BKT/asukas verrattuna EU-maiden keskiarvoon on noussut 45 %:sta (1995) 80 %:iin (2023). Tämän lisäksi näiden maiden työttömyys on laskenut 20 vuoden aikana 13 %:sta 4 %:iin. Koheesiopolitiikan kautta on myös edistetty EU:n sisämarkkinoiden toimintaa: jokainen vuosina 2014–2020 ja 2021–2027 investoitu euro generoi 1,3 euroa kasvavana BKT:na vuoteen 2030 mennessä ja lähes kolminkertaistuu vuoteen 2043 mennessä. Koheesiopolitiikka on myös ollut pääasiallinen väline viimeaikaisten Covid- ja energiakriisien vaikutuksiin sopeutumiseksi.
Vaikka erot jäsenmaiden välillä ovat pienentyneet, alueiden väliset erot ovat kuitenkin edelleen olemassa ja jopa kasvaneet viime vuosina. Kehittyneisyyserot kasvavat erityisesti suurten kaupunkialueiden ja muiden alueiden välillä, ja haasteena on alueiden tippuminen ns. kehitysansaan. Samaan aikaan kasvava määrä alueita on uudenlaisten haasteiden edessä mm. väestön ikääntymisestä, muuttotappiosta, digivihreän siirtymän haasteista ja ilmastonmuutoksesta johtuen. Näiden haasteiden lisäksi ohjelmien toimeenpanossa on suuria viiveitä ja alueiden hallinnollisessa kapasiteetissa puutteita, mitkä heikentävät koheesiorahoituksen vaikuttavuutta. Koheesiokertomuksessa peräänkuulutetaankin uudistuksia, jotta aluekehityksen esteet saadaan poistettua ja investoinneista saataisiin vaikuttavia.
Varsinais-Suomen näkökulmia
Koheesiokertomus sisältää Varsinais-Suomen ja eteläisen Suomen kannalta mielenkiintoisia huomioita. Alueellisen BKT:n kasvu vuosina 2001–2021 on Etelä-Suomessa ollut EU:n sekä Suomen keskiarvoa alhaisempaa (ks. oikeanpuoleinen karttakuvan oranssit alueet). Varsinais-Suomen ja koko Etelä-Suomen kasvunäkymät näyttävät siis heikommilta kuin esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomessa, ja ns. väliinputoamisen vaara on meillä suurempi Itä- ja Pohjois-Suomeen verrattuna. Tässä kohtaa on tosin huomioitava, että tarkastelu on tehty NUTS2-tasolla eli Etelä-Suomen alueella, johon Varsinais-Suomen lisäksi kuuluvat mm. Kymenlaakso ja Etelä-Karjala.
Alueiden kasvu-uria tarkastelevassa NUTS3- eli maakuntatason tarkastelussa Varsinais-Suomi ei myöskään ole EU:n huippua vaan ennemmin keskikastia (kartta: mitä tummempi väri, sen todennäköisimmin alue on kasvu-uralla, eli kasvu on korkeampaa kuin EU:ssa, kansallisesti tai suhteessa omaan tilanteeseen viimeisten viiden vuoden aikana mitattuna).
Suomen osalta koheesiokertomuksessa kiinnitetään huomiota mm. pitkiin terveydenhoidon piiriin pääsyaikoihin sekä pitkiin välimatkoihin, joka on esteenä korkeakouluopintoihin kiinni pääsemiseksi. EU:n keskiarvoa paremmin pärjäämme mm. mitä tulee digitalisaatioon ja digitaitoihin sekä ilmastonmuutoksen seurauksiin sopeutumiseen. Koheesiokertomuksessa todetaan myös, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja uusi geopoliittinen tilanne asettaa raja-alueet uudenlaisten haasteiden eteen. Investointien ja taloudellisen toiminnan voimakas väheneminen on johtanut mm. työpaikkojen vähenemiseen näillä alueilla.
Koheesiofoorumin antia
Komission alue- ja kaupunkipolitiikasta vastaava pääosasto DG Regio järjesti 11.–12.4. koheesiofoorumin, jossa mielenkiintoisimman puheenvuoron piti vastikään julkaistun EU:n sisämarkkinoiden tulevaisuutta pohtineen raportin kirjoittaja, Italian entinen pääministeri Enrico Letta. Lettan mielestä ei ole yhteensattumaa, että koheesiopolitiikka ja sisämarkkinat lanseerattiin samaan aikaan 30 vuotta sitten, sillä koheesio ja alueiden lähentyminen ovat toimivien sisämarkkinoiden ennakkoehto. Koheesiopolitiikka ja EU:n sisämarkkinat ovat siis keskinäisriippuvaisia. Tässä suhteessa vuoden 2004 laajentuminen ja uusille jäsenmaille annettu koheesiorahoitus on ollut menestys, sillä näiden maiden BKT:n kasvu on merkittävästi edesauttanut sisämarkkinoiden toimintaa. EU:n tulee valmistautua myös tuleviin laajentumisiin, ja tästä syystä vahvalla koheesiopolitiikalla on Lettan mielestä paikkansa myös tulevaisuudessa.
Koheesiofoorumissa puhui myös elinkeinoministeri Wille Rydman, joka korosti omassa puheenvuorossaan Suomen geopoliittisen tilanteen muutosta ja vaikutuksia raja-alueille. Itäiseen Suomeen kohdistuva koheesiorahoitus tulee siis nähdä osana turvallisuuspolitiikkaa.
Mihin suuntaan koheesiopolitiikkaa viedään?
Koheesiopolitiikka elää tällä hetkellä murroskautta, ja kuten koheesiokertomuksessakin todetaan, sitä tulee uudistaa. EU:n tulevan 2028–2034 ohjelmakauden mukanaan tuomiin muutoksiin on hyvä valmistautua jo nyt. Jatkossa tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota tuloksellisuuteen. Mallia tullaan mitä suuremmalla todennäköisyydellä ottamaan elpymisrahoituksesta siten, että rahoituksen saaminen edellyttää selkeitä tuloksia ja rakenteellisia muutoksia alueilla. Esillä on ollut myös vaatimus siitä, että koheesiopolitiikka tulisi sitoa vahvemmin eurooppalaiseen ohjausjaksoon ja siinä esiteltyihin kansallisiin reformitarpeisiin.
Keskustelussa on kuitenkin tärkeää puolustaa koheesiopolitiikan peruslähtökohtia: toimien tulee olla aluelähtöisiä ja rahoituksesta tulee päättää alueilla, ei kansallisella tasolla. Tarvitaan siis kohdennettua, paikkaperustaista tukea, joka kohdistuu jokaisen alueen erityistarpeisiin. Tuen sitominen eurooppalaiseen ohjausjaksoon ja siinä edellytettyihin rakenteellisiin uudistuksiin kansallisella tasolla on hankalaa, koska alueet ja maakunnat eivät välttämättä ole näistä vastuussa. Keskustelu koheesiopolitiikan tulevaisuudesta jatkuu siis vilkkaana vielä pitkään.