Siirry sisältöön
Uutiset

Uusia keinoja alueiden älykkään erikoistumisen vauhdittamiseksi

Komissio julkaisi 18.7. tiedonannon Innovoinnin lujittaminen Euroopan alueilla, jossa esitellään toimia alueiden älykkään erikoistumisen tukemiseksi.

Komission ehdottamien toimien tavoitteena on luoda välttämättömiä innovaatioita ja lisätä kestävyyttä ja kasvua tukemalla Euroopan alueiden investointeja sellaisiin aloihin, joilla ne ovat kilpailukykyisiä.

Vuonna 2014 kaikissa aluepolitiikan ohjelmissa käyttöön otettu älykkään erikoistumisen periaate on osoittautunut onnistuneeksi. Komissio pitää älykästä erikoistumista keskeisenä vastauksena globalisaatioon, mutta näkee vielä haasteita älykkään erikoistumisen prosessin tiellä. Tiedonannossa nostetaan esille neljä päähaastetta:

  1. Alueellisten innovaatio- ja koulutusjärjestelmien uudistamisen on jatkuttava
  2. Aluerajat ylittävien innovatiivisten investointien on lisäännyttävä
  3. Jälkeenjääneiden ja teollisessa murroksessa olevien alueiden TKI-potentiaalia on kasvatettava
  4. Eri EU-ohjelmien yhteisvaikutuksia on tehostettava

Komissio ehdottaa erityisesti kahta pilottitoimea vauhdittamaan alueiden älykästä erikoistumista:

  • Räätälöity tuki teollisuuden muutosprosessin kourissa olevien alueiden erityisiä haasteita varten: Eräät alueet voivat pyynnöstä tehdä yhteistyötä komission asiantuntijaryhmien kanssa, jotta voidaan parantaa alueiden innovointikapasiteettia, poistaa investointien esteitä, tarjota kansalaisille tarvittavat taidot sekä valmistautua teollisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin älykkään erikoistumisen strategioiden pohjalta.
     
  • EU:n varoista tuettavat alueiden väliset innovaatiokumppanuudet: Tällä Vanguard-aloitteen menestyksen innoittamalla pilottihankkeella on tarkoitus löytää lisää luottokelpoisia alueiden välisiä hankkeita, joiden avulla voidaan luoda eurooppalaisia arvoketjuja ensisijaisilla aloilla. Näihin kuuluvat muun muassa massadata, biotalous, resurssitehokkuus, verkotettu liikenne ja kehittyneet valmistusmenetelmät.

Kiinnostuksenilmaisupyyntö, joka koskee teollisuuden muutosprosessissa olevia alueita varten tarkoitettua pilottitoimea, käynnistetään tänä syksynä. Alueiden väliset kumppanuudet perustetaan vuoden 2017 aikana, ja niitä ryhdytään toteuttamaan vuonna 2018.

Pilottitoimien lisäksi komissio aikoo tarkastella keinoja lisätä synergiaa ja yhdistää jo olemassa olevia EU:n ohjelmia ja välineitä, joilla tuetaan innovaatioita, kasvua ja kilpailukykyä.

Älykkään erikoistumisen periaatetta aiotaan hyödyntää myös laajemmin EU:n tulevan rahoituskehyksen tehokkaassa toimeenpanossa.