Komissiolta uusi sosiaalipolitiikan paketti
Euroopan komissio esitteli 6.5. uuden sosiaalipoliittisen paketin. Paketti sisältää ensimmäisen EU:n köyhyyden vastaisen strategian, toimia eurooppalaisen lapsitakuun vahvistamiseksi ja vammaisten henkilöiden oikeuksien parantamiseksi sekä uusia suosituksia asumiskriisiin vastaamiseksi.
Toimilla komissio pyrkii vastaamaan tilanteeseen, jossa elinkustannusten nousu, asumisen kallistuminen ja työmarkkinoiden muutokset ovat lisänneet sosiaalista epävarmuutta eri puolilla EU:ta. Komission mukaan noin viidennes EU:n väestöstä elää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, ja lasten kohdalla osuus on noin neljännes. Paketin pitkän aikavälin tavoitteena on vahvistaa sosiaalista osallisuutta ja poistaa köyhyys EU:ssa vuoteen 2050 mennessä.
Ensimmäinen EU:n köyhyyden vastainen strategia
Sosiaalipolitiikan paketin keskiössä on EU:n ensimmäinen köyhyyden vastainen strategia. Sen tarkoitus on tukea EU:n tavoitetta vähentää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien määrää vähintään 15 miljoonalla vuoteen 2030 mennessä. Strategia liittyy Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilariin, jonka tavoitteena on vahvistaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta ja sosiaalista osallisuutta EU:ssa.
Strategian kolme prioriteettia ovat laadukkaiden työpaikkojen lisääminen, laadukkaiden palveluiden ja riittävän toimeentulon turvaaminen sekä koordinoitu toiminta köyhyyden vähentämiseksi. Komissio painottaa laadukkaan työn merkitystä ensisijaisena väylänä pois köyhyydestä.
Käytännössä komissio aikoo muun muassa käynnistää työmarkkinaosapuolten kuulemisen työmarkkinoiden ulkopuolella olevien henkilöiden aktivoinnista, antaa vuonna 2027 suosituksen työssäkäyvien köyhyyden torjumiseksi sekä koota hyviä käytäntöjä etuuksien alikäytön vähentämiseksi. Lisäksi komissio aikoo perustaa uuden köyhyyden vastaisen koalition yksityisen sektorin ja hyväntekeväisyystoimijoiden kanssa sekä vahvistaa köyhyyttä kokeneiden henkilöiden osallistumista politiikkavalmisteluun.
Lapsitakuuta vahvistetaan lapsiköyhyyden torjumiseksi
Osana sosiaalipolitiikan pakettia komissio ehdottaa eurooppalaisen lapsitakuun vahvistamista. Eurooppalainen lapsitakuu on EU:n vuonna 2021 käynnistämä aloite, jonka tarkoituksena on varmistaa haavoittuvassa asemassa oleville lapsille pääsy keskeisiin palveluihin, kuten varhaiskasvatukseen, koulutukseen, terveydenhuoltoon, terveelliseen ravitsemukseen ja asianmukaiseen asumiseen.
Lapsitakuuta vahvistava tiedonanto rakentuu kolmen pilarin varaan: perheiden ja kotitalouksien resurssien tukeminen, lasten pääsy keskeisiin palveluihin sekä vahvempi hallinto, seuranta ja rahoitus. Esitetyillä toimilla pyritään erityisesti vahvistamaan lapsiperheiden vanhempien mahdollisuuksia päästä laadukkaisiin työpaikkoihin ja pysyä työelämässä, parantamaan lasten mielenterveyspalveluiden saatavuutta sekä tukemaan haavoittuvassa asemassa olevien lasten pääsyä palveluihin ja mentorointiohjelmiin. Tavoitteena on ehkäistä lapsiköyhyyden ylisukupolvista periytymistä.
Osana 2021 lanseerattua eurooppalaista lapsitakuuta jäsenvaltiot laativat kansalliset toimintasuunnitelmat. Nyt julkaistussa tiedonannossa komissio haluaa jäsenmaiden tarkistavan nämä toimintasuunnitelmat, asettavan niihin selkeät ja aikataulutetut tavoitteet sekä varmistavan niiden rahoituksen.
Tiedonannossa komissio painottaa myös alueiden ja kuntien roolia, koska ne ovat usein käytännössä vastuussa palvelujen järjestämisestä. Tiedonannossa mainitaan mahdollisina tukivälineinä muun muassa URBACT, Eurooppalainen kaupunkialoite, Rural Pact ja tuleva EU Cities Platform. Lisäksi esiin nostetaan esimerkiksi vuoden 2026 Horisontti Eurooppa -rahoitushaku innovatiivisille varhaiskasvatusratkaisuille sekä vuoden 2027 ESR+ -haku lapsitakuun kansallisten hallintorakenteiden vahvistamiseksi.
Komissio listaa tiedonannossa useita uusia toimia. Komissio aikoo esimerkiksi ensi vuonna pilotoida jäsenmaiden kanssa eurooppalaista lapsitakuukorttia (Child Guarantee Card). Kortin tarkoituksena on helpottaa lasten pääsyä palveluihin ja tukea lapsille suunnattujen palveluiden yhteensovittamista jäsenmaissa. Pilottihanke perustuu eurooppalaiseen digilompakkoon ja sillä voitaisiin muun muassa vähentää sitä, että perheet joutuvat asioimaan erikseen useiden eri viranomaisten kanssa.
Toimia asunnottomuuden torjumiseksi
Osana pakettia komissio julkaisi ehdotuksen neuvoston suositukseksi asunnottomuuden torjumiseksi. Komission mukaan asuntojen hinnat ovat nousseet EU:ssa noin 60 prosenttia vuodesta 2013 lähtien, ja EU:ssa on arviolta noin miljoona asunnotonta ihmistä.
Aloite kytkeytyy EU:n laajempaan kohtuuhintaisen asumisen politiikkakokonaisuuteen, jolla komissio pyrkii lisäämään kohtuuhintaista, kestävää ja laadukasta asumista sekä vastaamaan asumisen kustannuskriisiin. Komissio julkaisi loppuvuonna ensimmäisen eurooppalaisen kohtuuhintaisen asumisen suunnitelman, jota on tarkoitus täydentää myöhemmin vuonna 2026 esiteltävällä kohtuuhintaista asumista koskevalla säädöksellä.
Suosituksessa kehotetaan jäsenvaltioita lisäämään sosiaalista ja kohtuuhintaista asuntotarjontaa, arvioimaan tukien riittävyyttä suhteessa asumiskustannuksiin ja sujuvoittamaan kaavoitus- ja lupamenettelyitä. Suosituksessa korostetaan erityisesti ennaltaehkäiseviä toimia, kohtuuhintaisen asumisen lisäämistä sekä asumis-, sosiaali- ja terveyspalveluiden parempaa yhteensovittamista. Komissio korostaa lisäksi pitkäjänteisten ratkaisujen merkitystä asunnottomuuden ehkäisemiseksi sekä sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseksi.
Esteettömyys ja vammaiskortti mukana sosiaalipaketissa
Sosiaalipakettiin sisältyy lisäksi tiedonanto, jolla vahvistetaan vuosien 2021–2030 vammaisstrategian toimeenpanoa. Komissio aikoo muun muassa laajentaa eurooppalaisen vammaiskortin käyttöönottoa ja vahvistaa esteettömyyttä EU:ssa.
Lisää tietoa
EU:n köyhyydenvastainen strategia
Tiedonanto 2021–2030 vammaisstrategian toimeenpanosta
Ehdotus neuvoston suositukseksi asunnottomuuden torjumiseksi
Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari
Pääkuvan tekijänoikeus: Euroopan komissio, 2026