Elokuun kuulumiset
Kesälomat on nyt pidetty, ja tämän vuoden Eurooppa-foorumikin on jo takana päin. Brysselin syyskausi on siis lähtökuopissa. Mitä tuleva syksy sitten tuo tullessaan? Tuleva EU-rahoituskehys ja siihen liittyvät rahoitusohjelmat ovat edelleen se ykkösasia työpöydällämme. Myös uusia tärkeitä lainsäädäntöaloitteita on luvassa mm. ilmastoresilienssiin, julkisiin hankintoihin ja kiertotalouteen liittyen, minkä lisäksi komission hallintorakenteita mullistavaa laajamittaista raporttia odotetaan loppuvuodesta. Mielenkiintoista on nähdä, miten esimerkiksi alue- ja kaupunkipolitiikasta vastaavan pääosaston käy. Uhkana kun on koko pääosaston lakkauttaminen ja yhdistäminen johonkin toiseen kokonaisuuteen.
EU-politiikan syyskauden avajaiset eli Eurooppa-foorumi oli jälleen kerran menestys. Yhdeksättä kertaa järjestetty tapahtuma kokosi yhteen ennätysyleisön – paikan päällä oli yli 1500 osallistujaa ja verkkolähetyskin keräsi pelkästään tapahtuman aikana lähes 11 000 katselukertaa. Turku ja Varsinais-Suomen liitto yhteistyökumppaneineen olivat jälleen kerran mukana tapahtumajärjestäjinä. Kuutoskaupunkien tilaisuudessa keskusteltiin kaupunkien roolista kilpailukyvyn mahdollistajana ja kaupunkien rahoituksesta tulevassa kansallisessa kumppanuussuunnitelmassa. Liittojen tilaisuudessa puhuttiin puolestaan kasvu-Suomen saavutettavuudesta ja rajat ylittävien liikennehankkeiden merkityksestä. Voit lukea näistä lisää uutisestamme.
Julkaisimme Eurooppa-foorumin kynnyksellä nyt jo kymmenettä kertaa vuotuisen rahoitusselvityksemme, jossa tarkastellaan kaikkien varsinaissuomalaisten toimijoiden vuonna 2025 alkaneita EU-hankkeita. Viime vuoden potti oli 47,4 miljoonaa euroa yhteensä 538 EU-hankkeeseen, joissa oli mukana 420 eri maakunnan toimijaa. Suurimpia yksittäisiä tuensaajia olivat edellisvuosien tapaan alueen korkeakoulut. Saanto jäi pienemmäksi kahteen edellisvuoteen verrattuna, mutta kokonaisuudessaan saanto on tällä rahoituskaudella edelleen selkeästi korkeammalla tasolla aikaisempaan kauteen verrattuna.
Turun viikko on nyt kuitenkin jo takanapäin, ja Brysselin arki taas alkaa elokuun lomakauden jälkeen. Miltä tuleva syksy sitten näyttää?
Tuleva EU-rahoituskehys ja siihen liittyvät neuvottelut ovat tämän syksyn keskiössä. Siinä missä neuvosto sai kesälomien kynnyksellä omat kantansa valmiiksi suurimmasta osasta rahoitusohjelmista, parlamentin aikataulut ovat venyneet. Parlamentin kantoja odotetaan vasta aivan loppuvuodesta. Neuvoston puheenjohtajamaan Irlannin pitäisi tuoda uusi budjettiesitys lukuineen (ns. negobox) neuvottelupöytään lokakuun puolivälissä. Jäsenmaiden välisistä neuvotteluista ei odoteta helppoja, mutta edelleen ääneen lausuttuna tavoitteena on, että valmista pitäisi olla vuoden loppuun mennessä – hyvissä ajoin ennen Ranskan huhtikuun presidentinvaaleja.
Komission uusien lainsäädäntöaloitteiden lisäksi mielenkiinto kohdistuu komission hallintorakenteita uudistavaan raporttiin (ns. large-scale review), joka julkaistaan näillä näkymin marraskuussa. Huhuja pääosastojen yhdistämisistä, henkilöstön vähentämisestä ja virkahenkilöstön muuttamisesta halvemmiksi sopimussuhteisiksi työntekijöiksi on liikkunut useiden kuukausien ajan. Tulilinjalla on mm. alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto DG REGIO, joka saatetaan sulauttaa laajempaan kokonaisuuteen. DG REGIOn hallinnoimiin rakennerahastoihin ehdotetaan uudessa rahoituskehyksessä isoja muutoksia, minkä seurauksena myös rahoituksen hallinnointia täällä Brysselin päässä muutettaisiin.
Osviittaa tästä kaikesta (tai sitten ei) voi saada von der Leyenin vuosittaisesta Unionin tila -puheessa, jota täällä EU-kuplassa kuunnellaan korva tarkkana. Puhe pidetään parlamentin täysistunnossa 16.9. Seuraavassa uutiskirjeessä tiedossa puheen kohokohdat – pysy siis kuulolla!
Syksy tuo myös muutoksia Eurooppa-toimiston kokoonpanoon. Miia palaa perhevapaaltaan lokakuun alussa, ja Inka palaa syyskuun lopussa takaisin Suomeen. Uusi harjoittelija Viola Ylitalo aloittaa hommat nyt syyskuun alussa. Tällä koonpanolla siis mennään tulevat kuukaudet. Ollaan yhteyksissä!
Mukavaa alkusyksyä kaikille,
Saara
©Pääkuvan tekijänoikeus: Jaska Poikonen