Siirry sisältöön
Uutiset

Uutta sääntelyä julkisiin hankintoihin

Komissio julkaisi 9.9. kauan odotetun ehdotuksensa julkisten hankintojen säädökseksi. Ehdotetulla asetuksella on tarkoitus uudistaa koko EU:n julkisia hankintoja koskeva sääntely. Tavoitteena on vahvistaa mm. laadun merkitystä julkisissa hankinnoissa ja edistää eurooppalaista tuotantoa ja kilpailukykyä hankintojen kautta.

Uudistus koskee sekä hankintamenettelyjä että sitä, millaisia tavoitteita julkisilla hankinnoilla voidaan edistää. Ehdotuksella pyritään vähentämään hankintoihin liittyvää hallinnollista taakkaa, tekemään menettelyistä joustavampia ja vahvistamaan digitaalisten järjestelmien yhteentoimivuutta. Samalla hankinnoissa halutaan antaa enemmän painoarvoa laadulle sekä niiden eurooppalaisuuteen, ympäristöön, sosiaalisiin tavoitteisiin ja turvallisuuteen liittyville näkökohdille.

Kyseessä on merkittävä uudistus, sillä julkiset hankinnat vastaavat noin 15 % EU:n bruttokansantuotteesta. Tästä lähes puolet on paikallisten ja alueellisten hankintaviranomaisten hallinnoimia.

Yksinkertaistaminen asetuksen ytimessä

Asetuksen tavoitteena on nykyaikaistaa ja yksinkertaistaa EU:n julkisten hankintojen kehystä. Asetuksella yhdistetään kolme nykyistä hankintadirektiiviä sekä alakohtaisessa lainsäädännössä hajallaan olevia julkisia hankintoja koskevia säädöksiä yhdeksi asetukseksi. Asetuksen ulkopuolelle on jätetty puolustus- ja turvallisuushankinnat sekä niin sanotut in-house-hankinnat. In-house-hankinnoilla viitataan hankintoihin, joissa julkinen hankintayksikkö tekee hankinnan omistamaltaan ja määräysvallassaan olevalta yhtiöltä ilman erillistä julkista kilpailutusta.

Myös hankintamenettelyjen rakennetta yksinkertaistettaisiin. Päämenettelyjä olisi aiemman viiden sijaan kolme: avoin menettely, dynaaminen menettely ja innovaatiomenettely. Lisäksi kriisi- ja hätätilanteisiin ehdotetaan kevyempää menettelyä. Neuvottelujen käyttöä puolestaan laajennetaan.

Yksinkertaistamista ja hallinnollisen taakan vähentämistä tavoitellaan myös digitalisaation avulla. Ehdotuksella pyritään luomaan yhteentoimiva eurooppalainen digitaalinen hankintaekosysteemi, joka yhdistäisi jäsenmaiden sähköiset hankintajärjestelmät. Digitalisaation lisääminen on saanut laajasti myönteisen vastaanoton (kts. esim. BusinessEurope, ICLEI Europe, parlamentin sisämarkkinavaliokunta).

Laadulle vähimmäispaino hankinnoissa

Asetuksella pyritään ottamaan nykyistä vahvemmin huomioon hinnan lisäksi myös laatu. Pääsääntönä olisi paras hinta-laatusuhde, jossa laadun vähimmäispainoarvo olisi 30 % ja työvoimavaltaisissa hankinnoissa 50 %. Laadun arvioinnissa voitaisiin huomioida esimerkiksi ympäristöön, innovaatioihin, turvallisuuteen ja häiriönsietoon liittyviä näkökohtia. Ostajat voisivat pääsääntöisesti itse päättää, mitä laatukriteerejä ne soveltavat.

Julkisista hankinnoista väline EU:n tavoitteiden saavuttamiseen

Ehdotuksessa julkisille hankinnoille määritellään neljä EU:n strategista tavoitetta: kilpailukyvyn vahvistaminen, ilmasto- ja ympäristötavoitteiden edistäminen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tukeminen sekä taloudellisen tuvallisuuden ja resilienssin vahvistaminen. Julkisia hankintoja halutaan näin hyödyntää nykyistä vahvemmin myös EU:n laajempien politiikkatavoitteiden saavuttamisessa.

Asetuksella otettaisiin käyttöön horisontaalinen eurooppalaisen etusijan kehys julkisissa hankinnoissa. Eurooppalainen etusija olisi lähtökohtaisesti vapaaehtoista, mutta komissio voisi myöhemmin tehdä sitä koskevista vaatimuksista pakollisia tietyillä toimialoilla tai tiettyjen kolmansien maiden osalta.

Taustalla on pyrkimys vahvistaa eurooppalaista tuotantoa ja teollista perustaa sekä lisätä Euroopassa valmistettujen tuotteiden kysyntää. Sama ajatus näkyi jo keväällä julkaistussa teollisuuden vauhdittamissäädöksessä (Industrial Accelerator Act, IAA), jossa ehdotettiin Made in EU – ja vähähiilisyyskriteerejä julkisiin hankintoihin tietyillä strategisilla aloilla. Tavoitteena on käyttää julkisen sektorin ostovoimaa eurooppalaisen vähähiilisen tuotannon kysynnän kasvattamiseen.

Julkisten hankintojen käyttäminen politiikkatavoitteiden saavuttamiseksi on saanut osin ristiriitaisen vastaanoton. BusinessEurope on katsonut, ettei julkisilla hankinnoilla pitäisi pyrkiä toteuttamaan kaikkia mahdollisia yhteiskunnallisia tavoitteita, sillä tämä voi lisätä monimutkaisuutta ja vähentää kilpailua. Kaupunkitoimijat puolestaan näkevät asian pitkälti toisin. Esimerkiksi Eurocities on korostanut, että kaupungit käyttävät jo nykyisellään hankintoja ilmasto-, sosiaali- ja innovaatiotavoitteiden edistämiseen. Samalla Eurocities on kuitenkin korostanut tarvetta säilyttää hankinnoissa riittävä joustavuus ja se kannattaakin esimerkiksi kestävyyskriteerien vapaaehtoisuutta.

Julkiset hankinnat ajankohtaisia EU:ssa

Nyt ehdotettu asetus pyrkii luomaan julkisille hankinnoille horisontaalisen sääntelykehyksen. Sen rinnalla erityislainsäädännöllä voidaan asettaa eri aloille hankintoihin liittyviä erityisiä tavoitteita ja vaatimuksia. Hankintoja koskevaa sääntelyä onkin parhaillaan mukana useissa EU lainsäädäntöaloitteissa.

Julkisia hankintoja käsitellään esimerkiksi samaan aikaan julkaistussa uudessa innovaatiosäädöksessä, jossa pyritään edistämään innovatiivisia julkisia hankintoja. Julkisiin hankintoihin liittyviä säännöksiä sisältävät myös tänä vuonna julkaistut kyberturvallisuusasetus 2.0, pilvipalvelujen ja tekoälyn kehittämistä koskeva säädös sekä sirusäädös 2.0. Näiden säädösten hankintoja koskevat säännökset on komission ehdotuksissa tarkoitettu toimimaan yhdessä nyt ehdotetun horisontaalisen hankintakehyksen kanssa.

Julkiset hankinnat ovat näin nousseet osaksi laajempaa EU:n kilpailukyky-, turvallisuus- ja strategisen autonomian politiikkaa. Hankintoja ei nähdä vain julkisen sektorin ostoihin liittyvänä teknisenä kysymyksenä, vaan myös keinona vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitä Euroopassa tuotetaan ja millaista teollista kapasiteettia Eurooppaan syntyy.

Seuraavat askeleet

Ehdotus etenee seuraavaksi Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyyn. Lainsäädäntöprosessissa keskustelua herättävät todennäköisesti ainakin EU:n ensisijaisuuden laajuus, kestävyysvaatimusten sitovuus sekä sääntöjen yhtenäistäminen tilanteessa, jossa useammassa jäsenmaassa on käytössä nykyistä kunnianhimoisempia kriteerejä.

Komission nyt ehdottama säädös on muodoltaan asetus, eli se tulee lähtökohtaisesti sovellettavaksi jäsenmaissa sellaisenaan. Tämä muuttaa tilannetta, jossa hankintasääntely on perustunut jäsenmaissa kansallisesti toimeenpantuihin direktiiveihin. Muutos edellyttää aikanaan myös Suomen juuri uudistetun hankintalain tarkistamista. Keskeinen kysymys on, kuinka paljon liikkumavaraa jäsenmaille jää jatkossa EU-sääntelyä tiukempien kansallisten ratkaisujen, kuten sidosyksikkö- eli in-house-sääntelyn, osalta.

Komission tavoite on saada neuvottelut valmiiksi vuoden 2027 loppuun mennessä.

Lisää tietoa 

Julkisten hankintojen asetusehdotus 

Lehdistötiedote

Pääkuvan tekijänoikeudet: Euroopan komissio (EC – Audiovisual Service)